Toteutuneita ja toteutumattomia suunnitelmia?

Kuunneltiin eilisen 12.8. illan TV1:n pääuutisia, jossa muuan ministeri kertoi haastattelijalle ajatuksiaan rakennepoliittisesta ohjelmasta:

" Minusta on aivan selvää, että mikäli rakennepoliittisen ohjelman kaikkia hankkeita ei voida toteuttaa siinä aikataulussa kuin piti, on aivan selvää, että pitää miettiä, mistä sitten voidaan tarvittaessa vähentää menoja, jos ei niistä, joita alunperin suunniteltiin. Pidän itsestään selvänä, että kun tehdään suunnitelmia, niin kaikki suunnitelmat eivät välttämättä aina toteudu. Se on selvää ja ymmärrettävää, mutta silloin pitää olla valmius miettiä, että mistä muualta sitten voidaan vähentää kustannuksia vastaavasti." 

Voineeko tuota enää selvemmin ja lyhytsanaisemmin kansan syville riveille sanoa?

Melkein yhtä helpolta ja vaatimattomalta vaikuttaa kirjastosta haettu Donna Tarttin uusin teos Tikli, joka sisältää vaatimattomasti vain 900 sivua tekstiä. Opusta pitää lukea kuin entisajan hartauskirjaa, pöydän päässä ja lukutikku kourassa. Ensimmäiset sata sivua jo kahlattiin ja todettiin, että niiden kuluessa on pyöritty nuoren pojan pään sisällä enimmäkseen. Odotellaan mielenkiinnolla jatkoa.

Tikli.jpg