Avaa ovi uuteen mahdollisuuteen?

Käytiin tutustumassa kierrätyskeskuksen  vanhoista taloista poistettujen materiaalien tarjontaan. Oli ikkunaa pitkin ja poikin, pientä suurta ja kaikkea siltä väliltä, mutta sitä kokoa, jota juuri olisi tarvittu kuistille tupliksi talven viimojen varalle, sitä ei näytä olevan koko maailmassa. On ollut puuseppä pontevana aikoinaan ikkunoita tehdessään; on tehnyt ihan uniikit pokat ja karmit ja ajatellut, että eipähän matki muita, kun on kaikki erikokoisia raameja. Hyvä niin, että riittää haastetta elämässä!

On olemassa hieno ja optimismia huokuva sanonta, että kun jokin ovi menee selän takana kiinni, edessä avautuu ikkuna. Mikä viehko ja positiivinen ajatus. Mutta entäs sitten, kun ovi on juuttunut kiinni, eivätkä ikkunatkaan avaudu ja ilmakin alkaa loppua? Konkretiaa kaivattaisiin tuohonkin lentävään lausahdukseen, jotta selviäisi, mitä sitten tehdään, kun elämä on täynnä vain suljettuja ovia ja ikkunoita ja näköalat ovat tipotiessään? Aletaanko kaivaa kuoppaa lattiaan vai yritetäänkö piipun kautta ulos?

Silmät ovat sielun ovi, on joku viisaampi joskus sanonut. Peili se tietenkin on eikä ovi, mutta kukaan ei kiellä muovailemasta aforismeja uuteen, töllisempään muotoon. Peiliin ja silmiin voidaan palata myöhemmin sisäremontin yhteydessä, sitten aforismin voi käyttää uudelleen taas eri tarkoitukseen.

Oveen liittyy järjettömän paljon mystiikkaa ja symboliikkaa ihan tavallisessa puheessa ja etenkin iskelmien sanoituksessa ja ties missä. – Avaa sydämesi (lue: ovesi) mulle tahdon pelkkää hyvää sulle mitään piilottaa et sä saa… Ilo kauas kulkee, sydämeni sulkee ovensa ja hiljaa on… Ovi on avattava milloin ventovieraalle, rakastetulle, entiselle vihamiehelle, tuntemattomalle, josta saattaa sen seurauksena tulla tuttuakin tutumpi, uskonnollisille todistajille, irlantilaiselle remonttiporukalle, joulupukille, ellei se satu tulemaan piipusta… On avattava ovi tulevaisuuteen, menneisyyteen, tähän päivään, huomiseen…  ikuisuuteen, äärettömyyteen.

Ovi on ikkunaan verrattuna paljon helpompi käyntiaukko; siitä pääsee yleensä vaivatta kulkemaan, kun taas ikkunasta ahtautuminen saattaa tuottaa suuriakin vaikeuksia, varsinkin, jos kyseessä on pieni kellari- tai ullakkoikkuna ja habitus on pisteytystä 25 tai suurempi. Valitsemme siis käyntiaukoksemme mieluummin oven kuin ikkunan.

Kierrätyskeskukselta löytyi vanha ulko-ovi; musta ja raskas kuin kirkonmiehen salattu synti. Eihän sitä saanut liikahtamaankaan. Mutta onneksi aulis ja vahvarakenteinen työntekijä sai sen mitatuksi ja totesi mitat: kaksi metriä korkea ja 79 senttiä leveä. Muuten hyvä, mutta justiinsa viisi senttiä liian kapea. Mitäs sille sitten tehtäisiin? Ostettaisiinko se suojaamaan talven pyryiltä ja viimoilta ja annettaisiin sen viisisenttisen raon olla ihan muuten vaan siinä, että palelevimmat luontokappaleet, kuten myyrät ja rotat ja hiiret  pääsisivät siitä raosta sisälle lämmittelemään, vai otettaisiinko kirvesmies töihin, joka tehdä runttaisi siihen sellaisen lisäpokan, että lumi ei ihan tuprua kuistille eli vistille kinosta tekemään?

Kyllä tuli taas pohdittavaa, kun ovikaan ei voinut sitten olla oikean kokoinen. Mutta elämä on tällaista: – Elo on lyhyt kuin lapsella paita, siis lapselles pitempi paita sä laita, lauloi äiti aina ennen ja muuntaen: ovi on kapee kuin lapsella paita, siis ovelles leveempi laita sä laita. Tautofoniaa, no olkoon. Ei kun kirvesmiestä tilaamaan, jos ei löydy sopivampaa uksea lähiaikoina ja lähimaastosta. Lähimaastoksi on luettava kaikki noin viidenkymmenen kilometrin säteellä oleva ja lähiajaksi seuraavat kymmenen vuotta.. Onhan se nyt nolo, jos koko tölli on maalissa ja ikkunat korjattu, niin sitten ovi, tuo käyntikortti kauniiseen kotoseen, olisi kuin sateen pieksämä lehmän jätös. Sellaiseltahan se juuri nyt ikävä kyllä näyttää. Mutta muutoksen ulvovat tuulet puhaltavat jo kaukana taivaanrannalla ja ne puhaltavat kyllä syksyllä suoraan kuistillekin, jos sopivaa ovea ei löydy.

- Aukea ei koskaan metsään ovi, kirjoittaa Helvi Juvonenkin ja siinä asiassa ollaan hänen kanssa yhtä mieltä paitsi, jos mökkerö sattuu sijaitsemaan ihan metsäkulmalla. Helvi Juvosen runojen parasta antia on niissä asuva hiljaisuus ja rauha.

Helvi Juvonen.jpg