Ratsumiesten, jalkamiesten, matruusien, maalarien...

Jo toinen aamu, kun maalareiden, huomaa monikko, pitäisi olla iloisesti lauleskellen seinällä, vaan eipä kuulu, ei. Ajantappoaseeksi, ei häräntappo-,  voisi ottaa pientä taukoliikuntaa, vaikka pään kääntelyä vasemmalta oikealle, kuten ennen muinoin ekaluokalla, kun piti ylittää tietä. Ja katse vielä kerran vasemmalle, niin kuuluupa jo  niskasta soma rusahdus: ei kai se vain ole mennyt sijoiltaan koko värkki?

Vielä on suunta, joka puuttuu kokoelmasta ja se on suunta tähtiin. Postikortissa lukee, että ”tähdet ovat olemassa, että tietäisimme, kuinka korkealle unelmat voivat liitää”. lainaus Kopernikukselta tai Cicerolta tai joltain, kiitos lainasta kuitenkin, oletettu tekijätieto on nyt esillä. Tässä nyt on vain hyvin kohtuullinen unelma ottaen akuutin tilanteen huomioon ja se on vain se, että maalarit tulisivat vielä toisen kerran. Huomista ei uskalla edes ajatella, mutta siirretään huomisen unelma vielä tulevaisuuden tähtikartoille.

Katsottiin australialaista elokuvaa Look Both Ways (Katso molempiin suuntiin), joka oli ihan kelpo sellainen, ja päätettiin ottaa opiksi. Siis varovaista pään taivuttelua puolelta toiselle ja samalla vilkaisu menneisiin, unohtamatta toistakaan puolta eli siis vilkaisua tuleviin. Miltäs näyttää, jos saa kysyä?  Samalla pitää muistaa, että katse tulee suunnata myös omaan napaan eli tähän päivään ja sen haasteisiin. Ja niistä yksi eikä vähäisin, on se, että maalareita ei vaan kuulu ja säätiedotus lupailee jo syyskesän kosteita päiviä ja öitä, jolloin maalaamisessa on tiettyjä haasteita, joista on toki kuultu jo aiemmin.

Lainataan vähän Sapfon runoa ”Ratsumiesten jalkamiesten matruusien / toinen toisten toinen toisten sanoo olevan kauneimpia / tässä maailmassa, minun mielestäni  / kaunein on se, jota rakastaa…”  ja muunnetaan sitä tällä hetkellä sopivampaan muotoon: ”…kaunein on se maalari, joka saapuu paikalle ilmoittamanaan ajankohtana”.

Työkalut.jpg