Remonttia; vuorossa ukulelen fyysinen eheyttäminen

Saatiin joululahjaksi ystävältä neljä kappaletta ukulelen kieliä! Oli sattumalta mainittu hänelle aikaisemmin kielten puutteesta, kun itse ukulele oli hankittu vuosia, ellei vuosikymmeniä sitten Runeberginkadun huutokauppakamarista pilkkahintaan, kielipuolena, ja se oli röhnötellyt toimettomana varastossa ja varmaan turhautuneena eloonsa. No, mitenkäpä puhua tai soida, jos ei ole kieltä? Ukulelen korjausremonttiin ryhdyttiin hetimiten ja hihat käärien. Pölyinen pinta puhdistettiin ja puunattiin sopivalla jalopuunkirkastusaineella. Kielet pingotettiin apuvoimin paikoilleen sievässä järjestyksessä talla pohjassa. Irronneet säpäliköt liimattiin erikeeperillä juuri siihen, missä ne olivat aiemminkin sijainneet. Sitten olisikin vuorossa vaativin työvaihe; pitäisi vielä oppia soittamaan tuota kieliltään nyt uudenkarheaa, mutta varreltaan jo vanhahtavaa vempelettä, joka soi kuin mainingit Hawaijin. Ei muuta kuin leitä kaulaan ja Aloha-meiningillä rämpyttämään!

"Illalla kun / yksin astelen mä mökkiini mun, / siellä ukulele seinälläni on ja odottaa. / Näppäellen, / laulan pikku laulun soidessa sen, / multa ukulele päivän huolet haihduttaa ja kertoo tarinaa. / Jos murheisna istun, / on helppoa ukulelle kertoa näin, / jos riemua tunnen, / sen tulkita parahimmin voi uku vain. /Voin siihen luottaa, /se on toverini valloittavin. / Ja siksi seurana aina / mulla on ukuuleeeleee." /

Edellinen lauluteksti on muotoiltu uudelleen ukun osalta ikivanhasta biisistä Kitara ja minä, jonka sanoittaja, säveltäjä ja laulaja eivät ikävä kyllä ole tiedossa, mutta kun tuo teksti tuntuu tähän nyt passaavan, niin lisätään se toki. Antakoot varsinaisen biisin tekijät anteeksi pienen uku-muotoilun, kiivaskaan nettietsintä ei heitä nimiltä paljastanut.