Hevosmiesten päivänä

Tapaninpäivä on kansanperinteessä tunnettu hevosmiesten päivänä. Silloin valjastettiin ruuna/kopukka/orhi/valakka/koni/kaakki/varsa/tamma/ tallista laitareen/kappireen/liistereen eteen ja lähdettiin ajelemaan kylänraitille, jossa kaikki muutkin jo olivat. Siellä ajettiin peräkkäin/rinnakkain hurjastellen hevosilla sen, minkä rahkeista/kavioista lähti. Ja varmaan lähtikin; voi vain kuvitella, millaista menoa se oli yhdellä hevosvoimalla! Asialla oli tietenkin kylän nuoriso, jolla nyt oli lupa hauskaan ajanviettoon ja kaikenlaiseen kisailuun hartaiden joulupäivien jälkeen. Näiltä ajoilta taitavat olla myös kaikki hauskat rillumareit ja renkutukset, joita kansanperinteestä lauluina ja runoina löytyy.

Otettiinpa täälläkin hevosta ohjaksista ja kauniiseen käteen hevosmiesten päivän kunniaksi joululahjaksi saatu Ville Virtasen romaani Hevosen taju, joka kertoo hevoskauppatallia vetävästä pariskunnasta ja hevosilla käytävästä liiketoiminnasta. Takakannen mukaan se on myös kunnianosoitus hevosille - "tuolle olennosta jaloimmalle". Virtanen on itse entinen kilparatsastaja ja tottunut hevosmies jo lapsuudestaan, joten hän taitaa tietää sen, mistä puhuu, kun hän puhuu hevosista.

Hevosista tulee mieleen myös hevostenhoitajanakin työtä tehnyt, timpurin mielestä runouden raskaaseen sarjaan kuuluva Sirkka Turkka, jolla on erityinen suhde hevosiin:

Seison katolla, tuulee, sataa, nerouden / kentillä ei ole tungosta. / Hyvät ilmat teille vaan, buenos aires, / hevosen korvat taaksepäin, / myrskyn merkki.

Aivot menee lujaa, alkaa soida, / sotamusiikkia romantiikan ystäville. /
Seimeen kaadettiin viiniä, Sydämeni Maria, / ja kaiken päälle laulettiin /  jumalaisen kavion lento.

Toivoit itsellesi vähän tuulta, / vain vähän sadetta, haluat painaa tyynyn / öitten päälle, vain nukkua pimeään. / Mutta sydämesi on pysähtynyt, olet / jo nukkunut monta vuotta, / takanasi myrskyn musta ratsu, /
sen kokonaan valkoiset siivet.