Onko Maaseudulla tulevaisuutta?

Heinähattujen ja jyväjemmareiden maaseudulta aikaa sitten lähteneenä jälkeläisenä mentiin katsomaan Kansallisteatterin suuren näyttämön syksyn uutuuden ennakkoa, Leea ja Klaus Klemolan kirjoittamaa ja Leea Klemolan ohjaamaa Maaseudun tulevaisuus -näytelmää, "pastoraalinäytelmää eläimistä ja ihmisistä." Etukäteen mediassakin keskustelua herättänyt näytelmä kertoo ennakkotietojen mukaan "ihmisen kaipuusta jonkin häntä itseään suuremman yhteyteen".

Näytelmän jälkeen pohdittiin porukalla kysymystä, mistä tämä näytelmä oikein kertoi. Oliko se puolustuspuhe eläimille, herjaus maaseudulla asuville, maasta ja karjasta elinkeinonsa saaville ihmisille, oliko se tekstin kirjoittajien lujaa uskoa siihen, että katsojissa heräisi näyttämöllä ja sen ulkopuolella tapahtuneen kohelluksen seurauksena eläinten suojelua koskevia eettisiä kysymyksiä ja empatiaa eläimiä kohtaan, oliko se kritiikkiä uskoa ja yliluonnollista kohtaan, vai oliko se katsojien yli- tai aliarviointia? Ja missä olivat lymyilleet esityksen kaksi dramaturgia esityksen työstämisvaiheessa, kun siihen oli jäänyt niin paljon junnausta ja turhaa toistoa?

Ihmisten ikiaikaisia tabuja rikottiin oikein hartiavoimin, mutta oliko kaikkeen siihen olemassa varsinaista motiivia, joka olisi perustellut kyseiset ratkaisut? Jos ei, oliko silloin kyse vain pyrkimyksestä shokeeraukseen? Teatterin sanottava parhaimmillaan on sellaista, että se tavoittaa ainakin jollain tapaa ja jonkin henkilön kohdalla katsojan tunnetason ja jättää siihen pienen muutosjäljen. Näyttelijät ovat kovilla tällaisessa esityksessä, kaikki myötätunto heille. Heidän tehtävänsä on luoda käsikirjoituksesta uskottavaa omalla persoonallaan, mikä ei aina ole maailman helpoin tehtävä.

Lupa oman puupuikkoneuleen katsomoon ottamisesta ja siellä neulomisesta ei ikävä kyllä tehnyt esityksestä sen ymmärrettävämpää. Jos esityksen tarkoitus oli hämmentää katsojan mieltä, siinä kyllä onnistuttiin, ainakin timpurin osalta. Ei voi mitään, pettymys tuli tällä kertaa, vaikka Kansallisteatterin tasoon luotetaankin yleensä vakaasti. Mutta kaikki kutomisen,  virkkauksen ja yllätysten ystävät, nyt tervemenoa teatteriin, jos se samanaikainen kutominen näytelmän tahdissa vaikka auttaisi tämän teatteriesityksen sisäistämistä.