Graniittimiehistä ja vähän muustakin

Tämänvuotisen Finlandia-palkinnon ehdokkaista yksi on Sirpa Kähkösen Graniittimies, joka kuvaa 1920-luvulla Neuvostoliittoon siirtyneitä suomalaisia kommunistinuoria. He kokivat, että isänmaa oli pettänyt heidät ja halusivat siksi lähteä rakentamaan uutta uljasta ja solidaarista neuvostotasavaltaa. Tie vei suksipelillä rajan yli Pietariin, Petrogradiin, josta lopulta tuli vielä Leningrad. Elämä osoittautui uskomuksia ankarammaksi, vaikka aatteeseen uskottiinkin.

Ei kannata kadehtia Finlandia-palkinnon valitsijaa, jolla onkin aikamoinen tehtävä valita oikea teos. Lopulta on kuitenkin aina kyse yhden henkilön mielipiteestä, ja siltä kannalta se kritiikin ääni, joka sanoo, että palkinto pitäisi jakaa useamman teoksen kesken, on kannatettava. Palkintosumma on kuitenkin melko iso, joten siitä riittäisi jaettavaa ainakin kahdelle teokselle, joita on vaikea panna paremmuusjärjestykseen. Tosiasiahan on, että kirjallisuuspalkintojen voittajien teoksia ostetaan aina joulumyynnissä eniten (luotetaan siis niin paljon valinnan tehneeseen yhteen henkilöön!), joten sitäkin kautta kirjailija saa teoksesta lisärahaa.

Graafista ilmettä tarkasteltaessa tämän syksyn kirjoissa on huomattavan paljon tummanpuhuvia, harmaakantisia tai sitten punaisen eri sävyjä. Monet muut hienot värit loistavat poissaolollaan. Onkohan se vain sattumaa?