Vaaleanpunaista

Yksi lyhyt ja hyvin kirjoitettu novelli pesee mennen tullen pari kolme huonoa romaania. Lyhyen proosan kirjoittamisoppaissa korostetaan aina jokaisen lauseen merkitystä ja käsketään lukea Raymond Carveria noin niin kuin oppimisen kannalta. No, häntä on tässäkin osoitteessa luettu useampaan kertaan, mutta nyt luettiin vaihteeksi Marisha Rasi-Koskisen Vaaleanpunainen meri. Täytyy sanoa, että upeita olivat kyseisen kirjoittaja-psykologin oivaltavat, lähinnä isistä ja lapsista kertovat novellit. Timpurille kyseinen kirjailija oli uusi tuttavuus, mutta ei ole tämän jälkeen. Täytyykin tutustua tuotantoon, kyseinen kokoelmahan oli jo kolmas julkaistu teos.

Erityisen vaikutuksen tekivät novellit Satu äidistä, Viimeinen ja Isänpäivä, jotka kertovat tapahtumista lapsen näkökulmasta. Viiltävän tarkkaa lapsen pään sisälle menemistä ja sen lojaliteetin kuvausta, mikä lapsilla on vanhempiaan kohtaan, olivatpa nämä sitten millaisia tahansa. Ja vaikka kirjan kannet ovat mustat, lohdullisuus ja toivo kannattelevat raskastakin sanottavaa. Ei ole turhaan tarttunut sulkakynään tämäkään kirjoittaja.