Sibbe soi jälleen

Meidän kaikkien oma Janne teki sen taas! Ateneumissa on juuri avautunut Sibelius ja taiteen maailma - näyttely, joka kestää vuoden 2015 maaliskuulle saakka. Sibeliuksen syntymästä on ensi vuonna tullut kuluneeksi 150 vuotta, josta syystä Jannelle on tällainen kulttuuripläjäys suunniteltu. Upea se onkin, yläsalissa on esillä eri taiteilijoiden hahmottamia Sibeliuksen rintakuvia; kipsisenä, pronssisena, kivisenä ja niin edelleen ja myös maalattuja muotokuvia seinät väärällään. Näyttelykokonaisuus rakentuu Sibeliukselle tärkeiden taiteilijaystävien maalausten, inspiraatiota antaneiden teosten, Kalevalasta innoituksensa saaneiden tulkintojen ja luovuuden vaatiman synnytyspaikan, Ainolan, teosten esittelyyn. Näyttelysaleissa voi kuunnella Sibeliuksen musiikkia ja tutustua hänen tuotantoonsa. Näyttelyn soisi tulevan suosituksi myös  kansainvälisesti, niin ei mene siihen satsattu raha haaskuuseen. Kaiken lisäksi voi siirtyä vielä popsimaan Sibelius-menyitä silakoineen ja pottumuuseineen lähiravintoloihin ja pienellä etukorttiedulla, jota tässä ei nyt sen enemmin mainosteta.

Selailtiin myös kirjatimpurin hyllystä löytynyttä Otavan vuonna 1958 julkaisemaa Jean Sibelius -kuvateosta, jonka oli toimittanut hänen tyttärensä Margareta Jalas. Kyseisen teoksen päähenkilö oli kyllä tarkistanut ja hyväksynyt, mutta toivonut sen julkaisemista vasta hänen kuolemansa jälkeen. Kannen kuvan oli ottanut mystinen Karsh Ottawasta.

Sibeliuksella ja hänen vaimollaan Ainolla oli kuusi tytärtä, joista yksi kuoli lapsena vähän yli vuoden ikäisenä vuonna 1900. Ateneumin näyttelyssä on Ainolan kokoelmista maalaus, jota Sibeliuksen kerrotaan katselleen joka päivä. Se on Oscar Parviaisen maalaus Rukous, ja se kuvaa sairasvuoteella makaavaa lasta, jonka vierellä äiti rukoilee. Onpa totisesti pysähdyttävä maalaus ja voidaan hyvin uskoa, että silläkin on ollut vaikutuksensa Sibeliuksen omaan taiteeseen.

Sibelius-monumentti Passio Musicae ja kasvoreliefi Helsingin Töölön Sibelius-puistossa kuvanveistäjä Eila Hiltusen tekemänä valmistui 1967. Kasvoreliefi piti kuulemma lisätä sen jälkeen, kun tämän monumentin todettiin olevan aikakaudelleen liian abstraktia taidetta (www.wikipedia.fi). Tämän nykyisin sankat turistivirrat kesäisin ympäröivän taideluomuksen maksoi pääosin Suomen kansa ja sen innokkaat ja vähemmän innokkaat koulua käyvät lapsoset, jotka kulkivat ovelta ovelle keräten lista kourassa kansan karttuisasta kädestä penninkisiä ja markkoja suurelle säveltäjälle. Niin patsas vain saatiin maksettua. Ja hieno tuli. Tarina kertoo, että lahjoittajien nimet on kirjoitettu urkupillien sisään, tiedä häntä.

Tähän loppuun sopiikin kuin pisteenä iin päälle puhutteleva Lauri Pohjanpään runo Sibeliuksen puistossa:

Mikä keidas tyynen rauhan! / Mikä laulu tuulen lauhan / suven iltaan raukenevaan / soi alla lehväin katon! / Yli vehreän ruohomaan / luo koivut varjoaan. // Yhä päivää  läikkyy kummut. / Auenneet ruusunummut / ne tuhlaa tuoksuaan. / Yhä leikkii lapset tuolla. / Mut, katso, lahden puolla / jo purjeita riisutaan. // Hälyn hiljeni jo crescendo. / Soi äänetön diminuendo... / Nyt yhtyy viuluillaan / meren välke, ruskon kulta, / sini taivaan, tuoksut, multa / suviyöhön Finlandiaan. /